Valokuvataidenäyttely ”The Final Cut”

Tapio Haapalahti (Kurikka)
Esillä: 11.4. – 1.7.2022 (arkisin klo 10:30 – 15:00)
Galleria Kurikan Wanha Asema
Näyttelyn viralliset avajaiset: 15.5.2022, klo. 12:00 – 16:00.

Tapio Haapalahti
Kuva: Markku Lilja

Kurikassa nykyään vaikuttava valokuvataiteilija (VAT) Tapio Haapalahti tuo 60v juhlanäyttelyynsä ”The Final Cut” kolme erillistä kuvasarjaa. ”Deep In To The Härmä”, ”Dash of salts on paper” ja ” Free Banksy”. Teossarjat antavat kuvan taiteilijan lähes 45 vuotta kestäneen valokuvaaja / valokuvataiteilijan uran, varsin omintakeiseksi muokkaantuneesta tyylistä. Teossarjoissa yhdistyy 1800-luvun lopun valokuvausperinne, perinteisen mustavalko henkilökuvauksen kautta, aina postmodernin abstraktiseen, digitaaliseen valokuvataiteeseen.
Näyttely koostuu noin 50 erillisestä teoksesta.

”Deep In To The Härmä”
On valokuvausprojekti joka toteutettiin hyvin tiiviillä aikataululla 7/2021-3/2022 välisenä aikana. Projektiin kuvattiin aitoja Etelä-Pohjanmaalla vaikuttavia henkilöitä omana ”arki” persoonanaan, ilman maskeerausta tms. valmistautumista kuvaan. Valokuvat toteutettiin perinteisin analogisin valokuvausmenetelmin 13x18cm mustavalko laakafilmille, joista tehtiin näyttelyvedokset (märkävedoksia ja printtejä). Projektin kuvauksiin osallistui n. 150 henkilöä, joista lopulta valikoitui esillä oleva näyttelysarja.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on MALLI_DITTH.jpg

”Dash of salts on paper”
Näyttelysarjassa taiteilija tuo esille wanhoja 1800-luvun puolivälin vedostustekniikoita erillaisin aihein. Tekniikoissa mukana syanotypia, suolavedos ja Platina/Palladium vedostus.
Nämä ovat tekniikoita joita Haapalahti on kouluttanut myös toisille taiteilijoille työpajoissaan laajalti, aina Viroa myöten. Esillä olevat työt on vedostettu Kurikassa taiteilijan työhuoneella.

” Free Banksy”
Teossarjassa taiteilija tuo nähtäväksi hyvin henkilökohtaisen näkemyksen digitaalisesta kuvasta. Sarjan työt ovat digitaalikuvia jotka ovat rankasti käsitelty ja joiden käsittelyssä on myös käytetty kuvan digitaaliseen profiiliin upotettua, taiteilijan sydäntapahtuman aikaista EKG-käyrää. Nämä räiskyvän värikkäät taidekuvat on vedostettu UltraChrome™ K3 pigmenttivärein Hanenmühle taidecanvakselle.

Tapio Haapalahti on 1962 Oulussa syntynyt valokuvaaja/valokuvataiteilija ja vedostustekniikoiden kouluttaja, joka muutti Tampereelta Kurikkaan 2018, jäätyään sairaseläkkeelle. Hän toimii mm. Pohjanmaan Valokuvakeskuksen hallituksessa ja analogisten kuvaustekniikoiden kouluttajana. Haapalahti on myös toiminut Kurikan Kuvataideyhdistyksen hallituksessa ja pitänyt yhdistyksen jäsenille 1800-luvun tekniikoiden taidevedostuskoulutuksia. Haapalahti oli myös Tampere Camera Fair, maailmanlaajuisen valokuvaajatapahtuman ”isä” ja vetäjä aina 2018 saakka, kunnes luovutti tapahtuman konseptin ja vetovastuun Tampereen Valokuvausseuralle. Haapalahti on toiminut myös Suomen Valokuvahistoriallisen yhdistyksen hallituksessa ja koulutusvastaavana vuosina 2014-2016.

[https://tapiohaapalahti.fi/]

Näyttelyä tukee: Kehystykset M.Ojala, Kurikka

Valokuvanäyttely: ”Minun isäni, kesäni ja kaupunkini”

Ari Jaaksi (Tampere)
Esillä: 3.1. – 8.4.2022

Ari Jaaksi on tamperelainen multitaiteellinen moniottelija.
Hän on työurallaan toiminut useiden kansainvälisten yritysten johtotehtävissä, professorina ja ohjelmistosuunnittelijana.
Valokuvaajana Ari on tuoreempi tuttavuus, mutta on jo hyvin menestynyt kansainvälisissä kilpailuissa, sekä saanut runsaasti kansainvälistä näkyvyyttä kuvataiteelleen.
Valokuvaamisessa Aria kiehtoo perinteinen omin käsin tekeminen ja sitä kautta oma henkilökohtainen suhde ei anoastaan valokuvattavaan kohteeseen, vaan koko kuvanvalmistusprosessiin.

Galleria Kurikan Wanha Asema on sangen mielenkiintoinen paikka. Se on vanhaan puiseen asemarakennukseen sommiteltu viihtyisä ravintola ja galleria. Rakennus on säilyttänyt hienon hieman jugendilaisen ja toisaalta talonpoikaisnikkariperinteisen yleisilmeen. Suuret ikkunat valaisevat perinteisillä raskaskuvioisilla seinäpapereilla vuorattuja huoneita ja tummapuiset kolmekymmentäluvun henkeä huokuvat kalusteet vievät ajatukset oman isäni lapsuuden aikaan, kolmekymmentäluvulle. 

Olikin itselleni selvää, että tänne on näyttely tuotava juuri tämän tilan ehdoilla. Toisin kuin valkeaseinäisessä steriilissä galleriatilassa, joilla töilläni voin luoda koko kokemuksen, nyt kuvani olisivat ainoastaan osa tätä tilaa. Jokainen huone on erilainen, ja jokaiseen huoneeseen täytyisi tuoda sinne soveltuvia teoksia niin, että huone, sen valo ja kalusteet, sekä omat kuvani muodostaisivat kokonaisuuden. Tämä on melko massiivinen haaste.

Huoneiden erilaisuudesta johtuen päätinkin tuoda tilaan ikään kuin kolme erillistä näyttelyä, kolme erilaista teema: Minun isäni, kesäni ja kaupunkini. 

  • Isäni: Olen kuvannut vanhenevaa ja Alzheimer -tautia sairastavaa isääni jo muutaman vuoden ajan. Isäni täytti kesällä 91 vuotta, ja on upea kuvauskohde. En kuvaa isääni hänen sairautensa takia vaan koska hän on isäni, maailman paras isä!
  • Kesäni: Omistan 1960 valmistuneen mahonkisen tuulilasiveneen. Olen halunnut pitää veneen mahdollisimman yksinkertaisena; siinä on narukäynnisteinen vanha Mercury perämoottori, ja veneen reunoja kiertävän vaijerin avulla toteutettu ohjaus. Veneessä ei ole sähköjä. Kuvaan venettäni säännöllisesti puisella neulanreikäkameralla. Puu on hieno materiaali!
  • Kaupunkini: Tampere on kokenut viime vuosina suuren muutoksen kun sen pääkatu, Hämeenkatu, muuttui raitiovaunulinjaksi. Pidän kovasti Hämeenkadun perspektiivistä, ja kuvaan sitä säännöllisesti. 

Yhdistävänä näissä teemoissa ei oikeastaan ole kuin minä itse; nämä ovat minun kuviani. Toivottavasti moninaisessa kuvamateriaalissa löytyy aina jotain uutta niin, että säännöllisempi vierailija voi yhtenä päivänä tutustua isäni vanheneviin kasvoihin, ja toisena päivänä vierailla kotikaupungissani Tampereella ja viikon lopussa katsella auringonlaskua puuveneeni tuhdolla. 

Moni valokuvaaja vierastaa työssä käytetyn tekniikan ja välineiden esittelyä. Minä en. Itselleni välineet ovat osa luomisprosessiani, ja niiden vaikutus näkyy ilmaisussani. Kaikki tämän näyttelyn kuvat on kuvattu perinteiselle filmille. Kesäkuvat veneelläni on otettu neulanreikäkameralla, jonka maalauksellinen jälki on tällä hetkellä suosikkini. Isääni kuvaan usein Rolleiflex kameralla, sillä arvokas kamera herättää isäni mielenkiinnon ja tuo ryhtiä vanhaankin mieheen! Osa kuvista on vedostettu perinteisesti. Pidän perinteisestä vedostuksesta, sillä näin jokainen kuva on oma yksilönsä, ja jokaisessa kuvassa on jotain pientä parannettavaa – elämän jälki. 

–Ari Jaaksi–

Kuvataidenäyttely ”Pimeä Energia”

”Pimeä Energia”

Esillä: 6.9. – 31.12.2021
Taiteilijat:
Katri Tala, Niquela ja Heli Markkola-Myrskylä (Tampere)

”Pimeää energiaa arvellaan löytyvän avaruudesta. Sen on ajateltu täyttävän koko avaruuden ja olevan lataukseltaan negatiivinen. Pimeän energian luonnetta tai sen välittäjähiukkasia ei tunneta. Vuonna 2000 tutkijat totesivat, että jokin avaruudessa vastustaa painovoimaa ja työntää galakseja toisistaan poispäin. Tutkijat ovat myös todenneet, että pimeän energian vaikutus on pysynyt samana seitsemän miljardia vuotta. Pimeä energia on käsite, jonka avulla on pyritty ymmärtämään avaruutta, mutta joka edelleen on tarkentumaton.
Näyttelyn taiteilijat ovat inspiroituneet pimeän energian käsitteestä, sen pysyvästä luonteesta ja toisaalta sen mystisestä luonteesta, jota ei ole vielä selvitetty. Pimeän energian pysyvyys on omaa luokkaansa, seitsemän miljardia vuotta olemme eläneet pimeän energian ympäröimänä ymmärtämättä ja tietämättä siitä oikeastaan mitään. Näyttelyn teokset tulkitsevat pimeää energiaa eri tavoin ja tarjoavat näkökulmia siitä, mitä kaikkea pimeä energia voisi olla ja mihin kaikkeen se saattaa liittyä ihmisen arjessa.”

Katri Tala on kuvannut ruusuja, jotka ovat jo ohittaneet parhaimman kukinnan tai joiden puhtaana pidetty kauneus on alkanut pikku hiljaa rapistua. Kuvia on käsitelty korostamaan rapistumisen kauneutta sekä varjoja ruusujen ympärillä, jotka vaanivat hiljalleen valmiina valtaamaan enemmän tilaa ja nielaisemaan pensaasta tippuneen kukinnon kuin sammuneen tähden. Kauneimpiakin asioita ympäröi pimeä energia. Pimeydessä ja rapistumisessa on myös jotain uhkaavaa. Toisaalta rapistuneet ja ränsistyneet ruusut ovat omalla tavallaan kauniita ja muistuttavat elämän hetkellisyydestä. Olemme taipuvaisia pitämään kauniina vain täydellisiä kukintoja, vaikka pimeään energiaan vaipumisessa on oma melankolinen, hiljainen tunnelmansa, jossa voi myös nähdä koskettavaa kauneutta.

Niquelan työt kuvaavat sisäistä maailmaa hetkinä, kun omien tunteiden ristiriitaisuus ja kulttuurimme järkiperäisyys on johtanut yksilön rationaalisuuden ja täydellisen hallinnan harhaan

Heli Markola-Myrskylää kiinnostaa elämän ja kuoleman sattumanvaraisuus ja kohina, joka tapahtuu siinä välissä. Epätäydellisyys on myös kiehtovaa. Teoksiin onkin valikoitunut kuvia, jotka ovat jollain tapaa hieman epäonnistuneet tai kohde on jo parhaat päivänsä ohittanut. Puu- ja risukuvien kohteet ovat jo aikoja sitten hävitetty uudisrakentamisen tieltä. Näin myös ihmisen toiminta on osa pimeää energiaa. Puu on minulle tärkeä myös materiaalien valinnassa, osa töistä on toteutettu vanerille. Pyrkimyksenä on saada teoksiin kerroksellisuutta yhdistämällä erilaisia tekniikoita, ja teoksissa myös käytetty lisäksi kierrätysmateriaaleja. Synkkiin aiheisiin ja paikkoihin on pyritty löytämään myös pieniä ilon pilkahduksia.